torstai 20. elokuuta 2015

Kuvataiteen kesäkurssi 2015



Elokuussa lämpimät kesäpäivät saapuivat juuri sopivasti. 14.8 – 16.8. Jokiläänin kansalaisopisto järjesti kesän maalauskurssin Jokioisten kartanon ja sen puistojen ympäristössä. Kuvauskohteet kuten monet rakennukset, puistokäytävät, kujat, polut, puut (lukemattomat tammet ja lehmukset), tarjosivat maalareille inspiroivia näkymiä ja haasteellisia tutkimuskohteita.

Kurssin aluksi perehdyimme muutamiin tärkeisiin asioihin maisemamaalauksen onnistumisen kannalta. Horisontin paikan valinnalla määritellään maisemamaalauksessa se, kuinka paljon kuva-alasta varataan tilaa maatasolle ja taivaalle. Kuvan kerrontaan ja sen jännitteisyyteen voidaan vaikuttaa tilaelementtejä muuttamalla. Valon – ja varjoalueiden arvoja muuttamalla saadaan kuvaan erilaista rytmiä ja tunnelmaa. 

Kartanon puisto tarjosi monia mahdollisuuksia toteuttaa maalaamista. Maisemasta löytyi laaja-alaista näkymää tai herkkää yksityiskohtaa.  Kukin maalari sai etsiä sitä ominta mieli maalauskohdettaan. Kaiken lähtökohtana oli, että maalari löytäisi ne itseään puhuttavimmat maisemanäkymät. Etsimien avulla saattoi rajata maisemaa ja tarkastella sitä tutkien, ennen kuin aloitti maalaamisen tai piirtämisen. Maisemamaalauksia sai toteuttaa eri tekniikoilla ja väreillä. Sallittua kurssilla oli myös (mikäli halusi), lennättää mielikuvitusta ja luoda omia mielenmaisemia maalauspohjille.   

Tässä muutamia kuvia kurssilta, katsojien nautittavaksi.  

 -Tuija





































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti